maanantai 30. tammikuuta 2012

Tekniikan ihmelapsi

Kyllä on taas tänään ollut niin tekniikan ihmelapsen päivä että voisi oikein hattua nostaa!
Päivällä säädin kassaan hintoja ja käydessäni keskustassa välissä, oli läppäri sammunut. Siinä sitä renkutellen ja todeten ettei se enään käynnisty.
Johto seinään mutta mitään ei tapahdu, pienen pieni ahdistus meinasi jo iskeä. Vissiin hermostuksissani vetäsin läppärin vähän lähemmäs itseäni ja johto singahti raketin lailla seinästä irti. Joten se ei ollut edes kunnolla seinässä, kun laitoin uudestaan seinään niin avot kone toimii loistavasti! *User error*

Välissä tuli laitettua sitten sydämet lopullisesti valmiiksi odottelemaan  messuja ja illalla lasten nukkumaan menon jälkeen sitten töihin. Päivittelin Facebookin sivua kun hiiri lopetti toiminnan. Kävin tsekkaamassa johdot ehkä 4 kertaa, kiroten ahdasta pöydän alustaa ankarasti. Nostelin ,työntelin ja vedin hiirtä mutta mitään ei tapahdu. Ei muuta kuin koneen boottaus (tätä vihaan jostain syystä ihan hirveästi, miksi sitä pitää käynnistellä kesken käytön?) .
Ei toimi ja huutelen miehelle Talkin kautta hätähuutoja joihin en saa vastausta. Pakkohan oli mennä katsomaan missä IT- asiantuntijani luuhaa ja tottakai nukkumassa. Hätä oli suuri joten ukko ylös ja katsomaan elotonta hiirtäni. Se oli n.2sec kun mies totesi missä vika oli. Hiiren pohjaan oli tarttunut pienen pieni tarra joka häiritsi toimintaa...Onneksi tiedän OIKEASTI tietokoneista jotain ja pääni ei ole blondi kuten muilla perheeni jäsenilläni :)
Mutta nyt pitää jatkaa vähäsen aikaa ainakin messujen pohjustamista kun se kassakin taas toimii ;)

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Nauhoitetaanko?

Dudih loma on nyt vietetty. Tai no nauhoitin helmiä illan, telkkarin katselun ohessa mutta lomaa se oli kuitenkin ;)
Tänään olen taas laputellut, nauhoitellut ja kohta tilauksien kimppuun. Toivomus olisi vielä tänään saada vähän uusia tuotteita ja messuja varten tulostella listoja sekä hinnoitella makeanvedenhelmiä.
Enään viisi arkipäivää aikaa laittaa messuille tuotteita. Voi olla että ensi sunnuntaina on hiljaista helmien suhteen, tälläisten tapahtumien jälkeen haluaa päivän ihan itselleen jotta palautuu kunnolla.
Mutta perjantaista tiedän että menee varmaan taas päälle puolen yön jotta voin ilmoittaa olevani valmis ja juosta aamulla vielä hakemassa niitä pieniä juttuja jotka on unohtanut.
Tosiaan olen nauhoittanut helmiä, koska mummoni haluaa olla kovasti avuksi ja tarvitsee päivä virikettä niimpä vein hänelle 5kg lamppuhelmiä nauhoissa jotka hän irroitti ja noukki rikkinäiset pois. Nyt sitten pujottelen niitä takaisin nauhoihin ja noukin taas kriittisemmällä kädellä rumat pois. Näitä lamppuhelmiä tulee messuille, nauhoissa on B/C luokkaisia helmiä myös mutta koko nauhan hintana on 1€ ja nauhoissa on isoja lamppuhelmiä sekä sydämiä.
Mutta nyt aloittelemaan jottei ihan koko yötä menisi ;)

perjantai 27. tammikuuta 2012

Vapaata

Dudiih. Otin muutaman kuvan tavaroista jotka ovat messuille tulossa
Helmiäishelmiä nauhoissa, on sydäntä, tähteä ja ovaalia.
Makeamvedenhelmi nugetteja 2,50e nauha

Aivan ihania lasiriipuksia, taustalla näkyy akrylli riipuksia jotka myydään 0,10e/kpl.

Jep tänään olen suunnilleen koko päivän laputtanut helmipusseja. Tylsää mutta hyvää hommaa jos kaikki lapset ovat kotona, koska aina lasten läsnäollessa saa varautua siihen että pitää "juuri nyt" lähteä juoksemaan johonkin suuntaan.
Myyntiin olen laittanut verkkokauppaan jo paljon Luciteja ja niitä on tulossa suunnilleen saman verran vielä lisää ;) ihania helmiä en muuta sano.

Huomenna pidän vapaa illan! oikean vapaa illan ja lähden jopa pois kotoonta joten en voi vahingossakaan hörähtää tekemään "työjuttuja" ;) vietämme miehen kanssa 5 vuotis hääpäivää ja kai se yksi päivä vuodessa on miehelle siunattava kokonaan ilman helmiä.

torstai 26. tammikuuta 2012

Hämähäkkejä ja särölasihelmiä

Nyt on saatu messuille laitettua särölasihelmiä, 4mm lasihelmiä,lasisia nugetteja, rajattuja lasihelmiä ja kivihelmiä. Tarjouksessa messuilla mm. särölasihelmet tukkunauha vain 1,80€!
Mutta tekemistä on enemmän kuin tekijöitä edelleen ;)
Veljeni tuli eilen yökyläilemään kun meiltä oli lyhyempi matka seuraavan päivän työhön. Tilausjono oli aikas pitkä ja puoli iltaa menikin pakatessa. Jossain vaiheessa huikkasin että apu voisi olla kohdallaan ja oli se aika suloista kun iso raavas mies pussitteli helmiä :)
Oma mieheni kyllä auttaa jos on pakko, raskaana ollessa selkäni takkuili ja silloin mies auttoi mutta ei hän huvikseen tule jelppimään.
Voisi taas opetella lukemaan. Kuvittelin tilaavani Millefiori mixin jossa olisi erillaisia nauhoja  mutta sain erillaisia siru nauhoja nyt siis näitä siru nauhoja löytyy kaikissa väreissä messuilla ;)

Pakko vielä vähän hehkuttaa kun löysin aivan ihania fimo hämähäkkejä. Ne kotiutuivat eilen ja ovat ihanempia kuin kuvittelin <3 saas nähdä ostanko kaikki itse vai raaskinko laittaa ne myyntiin. Jouduin tilaamaan pienen erän kun tuotekuvaus oli sen verran huono ettei oikein auennut onko niissä reikää vai ei ja onneksi oli.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Hyppelehtiä keijukaisen tavoin...

Messu myytävät alkavat pikkuhiljaa löytää tietänsä hinnoiteltuna laatikkoon odottamaan kuljetusta.
Tänään sain laitettua 6mm helmiäislasihelmet jotka ovat muuten tarjouksessa messuilla!
Kivisirut saivat nimilaput päällensä ja nyt pyörittelen aventuriini nauhoja jotka odottavat pussitusta.
Olen saanut raivattua huoneesta jo lattiaa esille, täällähän mahtuu taas keräämään tilauksia.
Yleensä juuri ennen messuja tai suuren määrän tavaran saapuessa saa hyppelehtiä keijukaisen tavoin ympäri huonetta. Vaikka kuinka varovaisesti sipsuttelet, olet varmasti ainakin yhden kerran turvallasi.
Ajatuksissasi käännyt vauhdilla ja jalkasi ottaa jonkin laatikon reunaan niin se on menoa sitten.
Näissä tunnelmissa tänään.
Odotan innolla Facebook sivujemme väri äänestyksen tulosta, meinaas pistän sen väriseksi ensi kuun kynnet :) Mietin pitkään väriä ja sininen alkoi tuntumaan hyvältä. Laitoin äänestyksen pystyyn ja toistaiseksi sininen on johdossa. Tammikuussa kynsien väri on ollut ranskalainen manikyyri mustana joten samanlainen sinisenä sitten helmikuuksi.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Kun helmet vie...

Noniin eli lauantai ilta menikin ihan erillailla kun kuvittelin. Jäin jumiin 3mm Tsekkiläisiin lasihelmiin ja niitä sitte illan pussittelin. Meinasi toden teolla näkökyky pettää, 3mm kun tuijottaa tarpeeksi kauan tuntuu että näkee vain palloja sen jälkeen. Sen verran hehkutan että niitä on luvassa 37 eri väriä joten sitten on vaihtoehtoja. Mutta ne pitää saada jotenkin vielä pussitettua.

Kävin eilen pyörähtämässä Lempäälässä ja matkaani tarttui aika kasa Luciteja sekä lasihelmiä Satuhelmen loppuunmyynnistä. Niihin eilinen menikin kun yritin paikantaa montako pussia tarttui mukaan mitäkin ;) Jos saisin laskutoimituksen nyt päivällä valmiiksi niin illalla saisin ne nettiin asti.
Ja tässä vaiheessa päässä alkaa soimaan biisi "sä laitoit minut nettiin"
...
Tosiaan helmiä on nyt hukkumiseen asti vielä kun saisin ne laitettua . Voitte miettiä että huoneessani on n.2500 eri laatua x- määrä ja olen koskenut nähtävästi joka ikiseen helmeen. En edes uskalla laskea työtunteja mitä on mennyt. 3mm yhden värin erän pussitukseen meni 2,5h ja niitä on pussittamatta vielä 34kpl ;) Eli työtunteja luvassa 85kpl jotta nämä ihanuudet saa myyntiin asti...

lauantai 21. tammikuuta 2012

Pientä ja somaa

Tänään on ollut sangen outo päivä. Nukuin 12h putkeen, kyllä 3 lapsen äiti ja nukuin 12h. Syynä oli kyllä migreeni joka iski aamuyöllä eikä meinannut lähteä lääkkeilläkään mutta kun heräsin klo.14.00 on olo kuin uudella ihmisellä! Eilen laittelin messutavararoita ja pohdiskelin messuille tarjouksia. 2viikkoa messuille ja 1 laatikko valmiina, olen melkein aikataulussa! Mietiskelin migreenin syytä ja muuta en keksi kuin helmidarra! liikaa ihanuuksia ja liian vähän aikaa.Voisin kuvailla vähän maistiaisia mitä on messuille luvassa.


Olen täynnä intoa ja tekisi mieli aloittaa joku helmiprojekti mutta pää on niin tyhjä. Ketjua tein koko joulukuun ja vaijerikoruja on väsätty ihan mukava määrä. Tekisi mieli tehdä siemenhelmistä tai delicoista mutta mitä? Hjelp.

Rakastan kaikkea pientä ja somaa. Yhdessä vaiheessa väsäsin nukkekoti kokoa vaikka mitä pientä tilpehööriä vain se nukkekoti puuttuu... Sellainen on kyllä projekti listalla heti kun tämä vaavi tästä kasvaa ja ymmärtää projektin idean.

Illalla makeanvedenhelmiä, lasihelmiä sekä kivihelmiä. Voisi ihmetellä sieltä verkkokauppaankin vähän uutukaisia.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Kun päivää ei voi valita...

Olen valitettavasti huomannut että mitä huonompi keli sitä isommalla todennäköisyydellä meille tulee lähetys. Tänään itseasiassa juuri pahimpaan lumipyryyn ne kaikki paketit kotiutuivat ;)
Voi kuriiri raukkoja
Nyt pitäisi alkaa lajittelemaan messuille meneviä ja verkkokauppaan tulevia.
Saapi siis sataa lunta niin paljon kuin jaksaa, minulla on sisällä tekemistä.

Esikko 3 1/2 vuotta on alkanut puhumaan vasta viimeisen kuukauden aikana ja tänään sieltä tuli se kauan odotettu sana: Helmi <3  Mammat ja papat hän on siis sanonut jo vuoden verran mutta muut sanat ovat olleet hukassa.
Mutta nyt töihin. Eilen oli koneen kanssa hiukan ongelmia jospa se tänään suostuisi toimimaan.

torstai 19. tammikuuta 2012

Kylpy kuvasia

Niitä kuvasia joita lupailin.
Tätä voi missikisoihin melkein verrata, ensin koulitaan alokkaat jonkin näköisiksi.

Kuuletteko kuinka ne hihkuvat <3

Sitten käydään kuivaamassa. Ja sitten alkaa kova peli eli pois tai peli jatkuu.

Tässä jäljellä ne jotka kylvystä pahan missi mamman silmien ohi pääsivät. Mutta tämä mamma ei ole niin tarkka kuin viimeiset tuomarit eli asiakkaat, joten parhaat oikeasti voittaa.
Joten esille vain:
Sitten  Helmiplaneetalla nähdään kuinka moni pääsee sinne kruunajaisiin eli uuteen kotiin.

Kylpypäivä

Tänään on pyykkipäivä ja sen kunniaksi ajattelin myös kylvettää helmiä.
Trimmaaja ei päässyt tänään paikalle joten kylpy saa riittää.

Ai miksi kylvetän helmiä? Helmet rakastavat kylpemistä ja niistä tulee säihkyviä ja oikein nättejä sen jälkeen. Mutta todellisuudessa lamppuhelmiä on huomattavasti helpompi tutkiskella kun ne ovat kylvetetty siitä pölystä pois. Pitkään jynssäsin ja pyyhin ja kiroilin kun luulin löytäväni täydellisen kaverin ja pölyn alta paljastuikin lovi juuri kun oli kaveria pussittamassa. Sähkökatkoksen aikana Tapanin myrskyssä yritin keksiä tekemistä ja niimpä tajusin helpottavani omaa työtäni jos pesasen sytämmet ekana.
Tuolla odottaa myös 5kg lamppuhelmiä tutkijaansa mutta katsotaan riittääkö aika tänään. Voisin nappaista kuvan  tuosta kylpemis projektista niin näätte helmien ilon lölliä siellä kylvyssä ;)

Hei jos olette miettineet että suurennuslasilla olisi käyttöä työskennellessä, niin Liddlissä tänään (kai?) tarjouksena tälläinen pieni apuri jossa on suurennuslasi ja pienet klipsit. Viritä klipsiin jotain pehmoketta esim. Helmimatosta palainen niin eivät jätä työhön jälkiä! Samassa tarjouksessa oli  ruuvikantolaatikoita eli loistava helmiboxi ja alle 4e.


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Valmisteluja

Heräsin tänään ajatukseen että messuihin ei ole enään kauheasti aikaa.Tekemistä on paljon ja itseasiassa myyntihelmet seikkailevat jossain aivan muualla kun pitäisi ( Kotiin sieltä!).2 pakettia jäi kuriirin varastoon odottamaan kuljetusta, yksi istuskelee tullissa, yksi seikkailee jossain Tsekkien ja Suomen välillä ja 2 muuta ovat ymmärtääkseni euroopan jollain kolkalla tulossa vauhdilla.


Sain tänään lajiteltua messuille salpalukkoja, riipuksia ja kirjainhelmiä. Yritän näihin messuihin saada testiksi irtonaisia helmiä jotta immiset voivat valita omat persoonansa. Jokaisella on helmiin oma mieltymyksensä, toista ei pienet ilmakuplat haittaa ja toiselle ne ovat maailmanloppu.
Tämän takia meilläkin on myynnissä "poistopusseja" jotka ovat joidenkin mielestä aarteita.

Tänään sovimme erään toisen helmikauppiaan kanssa että käyn noutamassa häneltä ihania uutuuksia sunnuntaina. Näistä kertoilen sitten lisää ;)

Huomasin tuossa että läppärini enterin väliin on mennyt jonkinsortin helmi, pitäneen mies pyytää taas operoimaan. Muuten messuilla tulee hankalaa pelkän laskimen kanssa...

Jos mä tosta vaatekaapista pari hyllyä...

Kun aloin harrastamaan oli kaikki helmeni pienessä siirrettävässä laatikossa.Sitten tuli helmipöytä johon ne oli nätisti lajiteltu mutta miehellä meni hermot pursuavaan pöytään niin tuli helmikaappi.

Myytävät helmet saapuivat niin lajittelin ne laatikoihin ja pistin toiseen kaappiin joka oli ollut tyhjillään. Alkoi olla vähän ahdasta ja osa helmistä muutti vaatekaappiin vain yhdelle hyllylle!
Sitten ne pikkuhiljaa nappasivat olohuoneesta yhden vetolaatikon.. Jotta pystyin tekemään töitä ja hoitaa lapsia samaan aikaan niinpä muutti työkoneeni myös olohuoneeseen.

Sitten se tuli... se jyrähdys mieheltä ja talomme harrastehuone lähti remonttiin.

Nyt minulla on 12 neliöinen huone sekä pieni varastotila helmille. Mutta koska yrittäjän työ ei ole helppoa on vaatekaapissa oma hyllynsä kirjanpitoon liittyvälle materiaalille ja makuuhuoneen vaatekaapin alahyllyt varastoitavalle materiaalille (tämä ei ole sama kuin se helmien varastotila).

Täällä huoneessa vietän illat/ yöt ja jonkin verran päivisin aikaa. Tässä huoneessa on ihan oma tunnelmansa ja minulle maailmansa. Tarinoita jotka muut luokittelevat "työksi" ja niimpä ne jäävät usein kertomatta.