maanantai 2. maaliskuuta 2015

Uusia tuulia Helmikuumeeseen

Olen miettinyt erikoistumista koko alkuvuoden. Olen ollut aika varma suuntautumisesta mutta kuitenkin hiukan epävarma. Kyllähän tiedän mikä verkkokaupassa myy eniten mutta jotenkin vähän haikeaa jättää osa tuotteista kokonaan pois. Tässä on pyöritelty yhtä ideaa saman verran takaraivossa mutta jotenkin aloittaminen on ollut hankalaa.

Tänään oli todella huono aamu, tunsin eilen kurkussa kipua ja kurkatessa sinne löysin peitteitä joten aamu alkoi päivystyksessä istuessa jotta pääsi labraan. Siinä tuli sitten luettua roskapostitkin ja verkkokauppa palvelusta oli tullut tiedotetta. Hinnat nousevat urakalla.Ai että, kyllä alkoi ketuttaa meinaas nosto aiheuttaisi meille yli 100e ylimääräisiä kuluja kuukaudessa. Nyt siis tuli selväksi että verkkokauppaa on vaihdettava.

Etsin ja tutkin ja tulimme lopputulokseen miehen kanssa että teemme kaupat avoimeen lähdekoodiin vaikka olemme toistaiseksi valinneet helpon valmiin ratkaisun. Työtä tulee olemaan järkyttävästi, olen kerran tehnyt tuote siirron kaupasta toiseen ja puolet vähemmällä määrällä tuotteita ja se oli kamalaa.

Nyt olikin siis hyvä sauma, samaan hengen vetoon tehdä muutokset joita olen suunnitellut ja erikoistua.

Nyt siis verkkokaupassa on alennukset ja kaikki tuotteet 10 - 50% alennuksella jotta työni helpottuisi.

Niin ja tämä työ tulee tehdä kaikkiin kolmeen verkkokauppaan joita meillä on mutta ajattelen Inkkipinkin kohtaloa vähän myöhemmin.

Uusi verkkokauppa saatiin jo jaloilleen ja huomenna pääsen testailemaan. Odotan innolla, että pääsen "sisustamaan" ulkoasua kun ei ole valmiskaupan valmiita raameja.

Mutta näillä ajatuksilla mennään, lauantaina suuntaan möffeleiden ja teen kanssa saloon ihmettelemään Naisex messuja :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti