torstai 19. maaliskuuta 2015

Vielä on tuotteita jäljellä...

Viikonloppu hujahti messujen merkeissä. Oli todella mukavaa, aurinko paistoi ja messut menivät nappiin. Pääsi taas juoruilemaan tuttujen kanssa ja asiakkaitakin oli kivasti.

Huomasi että viime messuista on hetki, tuntui että olin aivan puhki päivän jälkeen.

Ihmisiä oli kyllä huomattavasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Toivottavasti tämä ei ole lopun alkua näiden messujen osalta. Vieläkin harmittaa ihan älyttömästi että Helmiplaneetta jouduttiin perumaan :/

Olen istunut kuin nakutettu koneella ja siirtänyt ja siirtänyt tuotteita. Eikö ne lopu koskaan? Ja olen vasta päässyt kunnolla vauhtiin helmikuumeen osalta.


Kauppa on hyvällä mallilla, vielä on hiomista mutta esim. maksut pitäisi toimia eli käytännössä pohja on valmis.

Uusiin tuotteisiin en kajoa ennen kuin olen saanut kaikki sirrettyä. Kuitenkin tuossa vieressä on muutama pahvilaatikko joissa on kivoja uutuuksia ja ne vähän vetävät puoleensa.

Ehkä on pientä painettakin kun tulossa on taas 200kg tavaraa ja tällä hetkellä en tiedä mihin ne saan ennen kuin ehdin ne käsitellä ja laittaa myyntiin.

Meillä aukeaa Helmikuumeen rinnalle uusi verkkokauppa Myyntitarvike.fi (sivut eivät vielä toimi :)
Siellä tulee olemaan kaikkea kivaa mitä tuotteiden myyntiin tarvitaan. Olemme lähteneet ajattelemaan käsityöläisiä. ihmisiä jotka haluavat ostaa pakkaus ja myyntitarvikkeita pieniä eriä. Ei 2000kpl muovipusseja vaan mukavalla hinnalla omaan tarpeeseen.

Tämä on pitkään hautunut mielessäni, siinä on takana ihan oma tarve ja ketutus kun suomesta on ollut hankala saada esim. fiksun hintasia esittely telineitä.

Mutta nyt takaisin hommiin, taas siirtämään tuotteita :)
Aurinkoista päivää!
 P.s. Tänään pitäisi saapua näitä ihanuuksia <3 Jos nyt tekee kiltisti töitä niin illan saa kuolata ihanuuksia, eiks je?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti