Papuppi

Aloittelin eilen möffelien tekoa mutta niska oli eri mieltä. Ilta meni sitten järkyttävässä säryssä ja jumituksessa. Kaikkien poppakonstien jälkeen annoin periksi, aamulla heti hyökkäsin massojen kimppuun kun olo oli parempi ja työskentely pitine lopettaa kun jumiutuminen alkoi oksettamaan ;/

Sain kuitenkin tehtyä ihan kivan kasan hiiriä <3

Lähdimme sitten veryttelemään lihaksia ja samalla "juoksuttamaan" lapsosia leikkipuistoon niin nappasin möffelit ja kameran mukaan.

Siinä sai kivasti pidettyä lapset silmien alla ja samalla työskenneltyä.

Vaikkakin täällä kirjoittelen kaikesta mikä liittyy minuun ja tekemiseeni niin avasin uuden blogin jossa käsitellään vain möffeleitä:
http://moffeli.com/moffeliblogi/http://moffeli.com/moffeliblogi/

Nyt olen illan purannut noita kuvia ja toivottavasti huomenna niska antaisi periksi ja saisin tehtyä yhden hahmon joka on mielessäni nyt viikon kiusannut.

Se oli liikaa...

Tänään oli normaali aamu, heräsin aikaisin ja hain kahvikupin. Posti tuli yllättävän ajoissa ja kävin noukkimassa kirjeet lattialta. Koko viikon ollut yllättävän vähän postia ja tänään tuli sitten kasa laskuja postissa. Laskut oli normaaleja ja odotettuja mutta ne tulivat kaikki samaan aikaan, se oli liikaa.

Tressitasoni nousi, paine kasvoi rinnassani ja huomasin seilaavani ympäri asuntoa ilman päämäärää.

Viikko on ollut todella kiireinen, olen herännyt, juossut pakkaamaan tilaukset siitä suoraan avaamaan liikkeen ja pitänyt liikkeen sulkemisen jälkeen kurssin , kotiin tullessa sitä on pitänyt hoitaa juoksevia asioita ja onkin taas ollut nukkumaan menoaika.

Joka kerta kun tulen ovesta, lapset kysyvät lähetkö äiti taas johonkin?

Tälläisen viikon jälkeen tämmöinen pieni normaali asia saattaa kaataa herkän ihmisen ajatusmaailman ja saada sen vahvan fiiliksen että nyt riittää, en jaksa enään.

Yrittämisessä saa aina miettiä sitä että mitä jos tilauksia ei tulekkaan enään huomenna tai mitä jos käteni hajoaa enkä pystykkään valmistamaan möffeleitä. Se tressi täytyy vaan saada purettua ja yrittää jatkaa hymy korvissa.

Tämä päivä kulki itseäni keräillen mutta nyt oloni on normaali ja illan aijon viettää lapsieni kanssa <3

o_O

Lähdimme perjantaina mieheni kanssa työmatkalle. Kuten jo aikaisemmassa postauksessa sanoin niin jännitin aika kovasti että mahtuuko tavarat kyytiin. Muutaman kerran palapelin purkasimme mutta saimme ihan kaikki tavarat kyytiin!

Kyllä toi meitin Seatti on uskomaton tila ihme :)

Viikonloppu oli kokonaisuudessa oikein mukava ja tänään on hiukan messudarra ja kurkkukipeä. Tuo halli söi kokonaan ääneni.

Lauantai iltana oli hotellilla pienet juhlat ja auto näyttely!

Siinä meni ilta kivasti kun ihmeteltiin autoja ja syötiiin tuoretta paikallista ruokaa .

Eilinen oli rankka, ensin 10.00 - 17.00 seisot hallilla sitten pakkaat tavarat ja ajelet kotiin 400km.

Tänään on taas sellanen olo että ei kiitos, jätän ensi vuonna välistä mutta nämä ikävät väsymyksen tunteet onneksi unohtuvat vuoden aikana :D

Möffeleille yhteistyötä

Hei

Etsin bloggaajia kertaluontoiseen yhteistyöhön möffeleiden kanssa.
Saat valita korvakorut verkkokaupastamme ja tehdä niistä pienen bloggauksen. Vastapalveluksena saat antaa möffeleille hyvän kodin :)

Jos kiinnostuit laita spostia info @ moffeli.com (poista välit) ja keskustellaan enemmän.

Touhotin

Mies on viettänyt lomaa ja lapset jäivät heinäkuun alussa myös lomalle.
Täytyneen sanoa että arki on ollut aika touhokasta maanantaisin ja perjantaisin ei ole tarvinnut kuin pakata tilaukset ja sitten viipottaa lapsien kanssa mutta ti - to on päivät mennyt ensin työhuoneella ja siitä sitten liiketilalle.

Viime perjantaina kävon pyörähtää Jämsänkosken markkinoilla, oli ihana aurinko mutta tuuli teki aika pahasti tepposiaan.

Olen tämän viikon ahkeroinut ja saanut vihdoin Möffelien verkkokauppaa täydennettyä.
Jotenkin olen päässäni luonut sen projektin niin vaikeaksi että se on vaan jäänyt mutta nyt ollaan jo hyvällä mallilla!

Tänään suuntaamme messuille ja lähtö olisi muutaman tunnin päästä.
Pakkasin eilen liiketilalta kaiken mukaan ja vähän hirvittää mitä meidän auto sanoo, saadaanko kaikki mukaan vai jääkö se vain kauniiksi haaveeksi.