torstai 26. maaliskuuta 2015

Jännän äärellä

Tänään on se hetki kun siirretään tekeleet verkkoon ja oikeisiin domaineihin.
Helmikuumeesta on enään 150 tuotetta siirtämättä mutta se on noin 2 päivän homma.
Mies aloitti tunti sitten siirron ja pienen kiroilun jälkeen näytti tältä
Eli vähän on vielä tekemistä, toivottavasti nyt saataisiin homma kulkemaan.

Olen tässä ajankuluksi pussitellut helmiä ja toivonut parasta :D

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ei vielä...

Nyt aletaan olla oikeasti lähellä H-hetkeä.
Noin 300 vanhaa tuotetta enään siirtämättä ja sitten olisi kaikki.
Olen tässä ohessa lisäillyt myös vähän uutuuksia jotta nyt saan pidettyä mielenkiinnon ja tietysti asiakkaita ajatellen jotta olisi jotain odotettavaa.

Deadlinena on viikonloppu mutta uskon ja toivon että saataisin aikaisemmin hommat kuntoon.

Viikonloppuna oli tarkoitus laitella uutuuksia mutta meillä meni homma vähän shoppailuksi. Sunnuntain ikea reissun jälkeen olin aivan puhki, hain kutimet ja yritin pysyä hereillä Tähdet,Tähdet ohjelman verran.
Tänään olen kyllä senkin edestä siirrellyt tuotteita.

Eilen sain hajotettua puhelimeni näytön työhuoneessa joten viikko ei alkanut kauhian hyvin.
Huomenna aloitan koulun, oppisopimuksella olisi tarkoitus alkaa opiskella. Ammattina yrittäjä ja pääsin yritykseen Helmikuume työharjoitteluun ;) Toivotaan ettei mene pomon kanssa sukset ristiin...

Olemme varailleet myös muutaman messutapahtuman, eilisen illan sitten järkkäilinkin suunnitelmia kuntoon ja sanon että onneksi on ihania ihmisiä jotka lupautuivat auttamaan <3
Mutta palataan tähän asiaan myöhemmin kunhan nyt saan tämän verkkokauppa projektin kuntoon.

P.s. Nyt on muutes laitettu viimosia helmiä Helmikuumeessa todella edukkaaksi joten jos niitä havittelee niin kannattaa olla nopea meinaas huomenna voi ja toivottavasti saadaan uutta kauppaa kehiin.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Vielä on tuotteita jäljellä...

Viikonloppu hujahti messujen merkeissä. Oli todella mukavaa, aurinko paistoi ja messut menivät nappiin. Pääsi taas juoruilemaan tuttujen kanssa ja asiakkaitakin oli kivasti.

Huomasi että viime messuista on hetki, tuntui että olin aivan puhki päivän jälkeen.

Ihmisiä oli kyllä huomattavasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Toivottavasti tämä ei ole lopun alkua näiden messujen osalta. Vieläkin harmittaa ihan älyttömästi että Helmiplaneetta jouduttiin perumaan :/

Olen istunut kuin nakutettu koneella ja siirtänyt ja siirtänyt tuotteita. Eikö ne lopu koskaan? Ja olen vasta päässyt kunnolla vauhtiin helmikuumeen osalta.


Kauppa on hyvällä mallilla, vielä on hiomista mutta esim. maksut pitäisi toimia eli käytännössä pohja on valmis.

Uusiin tuotteisiin en kajoa ennen kuin olen saanut kaikki sirrettyä. Kuitenkin tuossa vieressä on muutama pahvilaatikko joissa on kivoja uutuuksia ja ne vähän vetävät puoleensa.

Ehkä on pientä painettakin kun tulossa on taas 200kg tavaraa ja tällä hetkellä en tiedä mihin ne saan ennen kuin ehdin ne käsitellä ja laittaa myyntiin.

Meillä aukeaa Helmikuumeen rinnalle uusi verkkokauppa Myyntitarvike.fi (sivut eivät vielä toimi :)
Siellä tulee olemaan kaikkea kivaa mitä tuotteiden myyntiin tarvitaan. Olemme lähteneet ajattelemaan käsityöläisiä. ihmisiä jotka haluavat ostaa pakkaus ja myyntitarvikkeita pieniä eriä. Ei 2000kpl muovipusseja vaan mukavalla hinnalla omaan tarpeeseen.

Tämä on pitkään hautunut mielessäni, siinä on takana ihan oma tarve ja ketutus kun suomesta on ollut hankala saada esim. fiksun hintasia esittely telineitä.

Mutta nyt takaisin hommiin, taas siirtämään tuotteita :)
Aurinkoista päivää!
 P.s. Tänään pitäisi saapua näitä ihanuuksia <3 Jos nyt tekee kiltisti töitä niin illan saa kuolata ihanuuksia, eiks je?

torstai 12. maaliskuuta 2015

Kelloton sankari

Olen elänyt hyvin erikoista viikkoa. Ajantajuni on kadonnut ja tuntuu että sinkoilen pitkin poikin saamatta mitään aikaiseksi.

Olen saanut vihdoin tilausjonon ajantasalle, lisättyä muutama sataa tuotetta uuteen kauppaan.
Tänään sain vähän pakattua viikonlopulle myytävää ja siivottua varastoa.

Olo on kuin milläkin koodaajalla kun yritän saada taisteltua uusia sivuja haluamaani muotoon mutta silti välillä on olo, kun en tietäisi mitä olen tekemässä.
Päivät juoksevat kauheaa vauhtia ja kuukauden loppu häämöttää jolloin on deadline.

Jotenkin kaikki muu tekeminen houkuttaa paljon enemmän, pitäsköhän mennä katsomaan olisiko tullut tiskattavaa..

Ei se narisemalla valmistu mutta olo ehkä vähän helpottuu.

Aurinko on tullut muutaman kerran esille tällä viikolla ja kyllä se on piristänyt <3

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Uusia tuulia Helmikuumeeseen

Olen miettinyt erikoistumista koko alkuvuoden. Olen ollut aika varma suuntautumisesta mutta kuitenkin hiukan epävarma. Kyllähän tiedän mikä verkkokaupassa myy eniten mutta jotenkin vähän haikeaa jättää osa tuotteista kokonaan pois. Tässä on pyöritelty yhtä ideaa saman verran takaraivossa mutta jotenkin aloittaminen on ollut hankalaa.

Tänään oli todella huono aamu, tunsin eilen kurkussa kipua ja kurkatessa sinne löysin peitteitä joten aamu alkoi päivystyksessä istuessa jotta pääsi labraan. Siinä tuli sitten luettua roskapostitkin ja verkkokauppa palvelusta oli tullut tiedotetta. Hinnat nousevat urakalla.Ai että, kyllä alkoi ketuttaa meinaas nosto aiheuttaisi meille yli 100e ylimääräisiä kuluja kuukaudessa. Nyt siis tuli selväksi että verkkokauppaa on vaihdettava.

Etsin ja tutkin ja tulimme lopputulokseen miehen kanssa että teemme kaupat avoimeen lähdekoodiin vaikka olemme toistaiseksi valinneet helpon valmiin ratkaisun. Työtä tulee olemaan järkyttävästi, olen kerran tehnyt tuote siirron kaupasta toiseen ja puolet vähemmällä määrällä tuotteita ja se oli kamalaa.

Nyt olikin siis hyvä sauma, samaan hengen vetoon tehdä muutokset joita olen suunnitellut ja erikoistua.

Nyt siis verkkokaupassa on alennukset ja kaikki tuotteet 10 - 50% alennuksella jotta työni helpottuisi.

Niin ja tämä työ tulee tehdä kaikkiin kolmeen verkkokauppaan joita meillä on mutta ajattelen Inkkipinkin kohtaloa vähän myöhemmin.

Uusi verkkokauppa saatiin jo jaloilleen ja huomenna pääsen testailemaan. Odotan innolla, että pääsen "sisustamaan" ulkoasua kun ei ole valmiskaupan valmiita raameja.

Mutta näillä ajatuksilla mennään, lauantaina suuntaan möffeleiden ja teen kanssa saloon ihmettelemään Naisex messuja :)