perjantai 31. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja vanhat kujeet

Voisin taas kuvailla itseäni superpalloksi. Silloin kun olen paikallani niin vähintään pääni sisällä on pieni ydinsota. Täytyy varovasti yrittää kuitenkin rauhoittua koska viime vuotinen loppuunpalaminen ei saa uusiutua.

Päätin että vihdoin on ottaa askel ja kasvattaa Helmikuumetta, mikä johti noin 400kg uusia tuotteita. 200 kg on tullut ja puolet jo netissäkin, ensi viikolla tulee loput.  Onneksi meillä toimii tämä jelppi piiri ihmisiä jotka auttavat pussittamisessa. Meinaas yksin en olisi varmaan edes käsitellyt ensimmäistä laatikkoakaan.

Sunnuntaina matkaan Möffeleiden kanssa Hakaniemen torille ja tänään pitäisi vissiin vielä viimoset hahmoset pyöräyttää ja huomenna vaan kasata tavarat. Hirveästi ei markkinoista ole odotusta mutta jotenkin nautin siitä ilmapiiristä.Joskus mieheni ihmettelikin että mikä minua näihin tapahtumiin vetää ja ehkä se että olen käynyt niissä niin kauan kuin muistan. Ennen siis omaa yritystä kävimme naisten messuilla ynm myymässä mummoni tekemiä sukkia ja lapasia.

Silloin kun perustin blogin toivoin että kerkeäsin aktiivisesti päivittämään mutta kuten tänäänkin havahduin siihen että taas kuukausi meni ja kirjanpitäjälle pitäisi vissiin laittaa kuun tiedot o_O
Hei me saatiin just kuusi varastoon niin miten voi olla jo helmikuu?

Nooh mutta olen ollut kiltti tammikuussa, tosiaan suunnitellut uusia tuotteita, kehitellyt möffeleitä, varaillut messuja ja miettinyt muutenkin tätä vuotta eteenpäin.

Ja jos ette usko niin 200 uutta tuotetta 3 viikossa käykää vaikka itse katsomassa :)
www.helmikuume.com