sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Messut ohi tältä vuodelta.

Näin on taas vuosi vierähtänyt ja loppuhuipennuksena oli Tampereen käsityömessut.
Ovat kyllä aivan omaa luokkansa! Suosittelen lämpimästi kaikille.

Ensi vuoden messukalenteriakin on jo vähän alustavasti tutkailtu ja näillä näkymin olemme koko maaliskuun reissussa.Rankkaa se tulee olemaan mutta tiedossa on mukavia messuja kuten Helmiplaneetta ja lahden kivimessut.

Joulu lähenee kauhiaa vauhtia o_O Ajatukset ovat ihan muualla taas kerran.. Inventaario, tilinpäätös ynm mukavat yrittäjän kiusat lähenevät.

Meillä on taas kerran uusi projekti joka toivottavasti lähtee hyvin käyntiin. Tavaraa odotetaan joulukuun aikana saapuvan noin 200kg ja helmikuumeen Tukku avaa ovensa yrittäjille.

Yritän nyt muutaman viikon sisällä saada tyhjennettyä edellisen erän loput tuotteet verkkoon jotta tavara mahtuisi johonkin. Meillä kun uutuudet majailevat kotona siihen saakka että pääsevät nettiin ja sitten matkaavat myymälään.