tiistai 27. maaliskuuta 2012

1000 sivunäyttöä

Kohta on 1000 sivunäytön raja rikki. Sen kunniaksi voisimme arpoa pienen helmipaketin ;)
Paketti on noin 10e arvoinen ja yllätys loppuun asti. Epäilen sen sisältävän lasihelmiä ja varmaankin makeanvedenhelmiä.

Paketti arvotaan lukijoidemme kesken eli  kommentoimalla tätä julkaisua olet mukana arvonnassa.

Arvonnan suoritan 6.4 illalla noin klo.20.00 jälkeen.

Kohta helpottaa

Viikko vielä ja sitten helpottaa, tai tarkemmin ottaen 3päivää.
Ei hätiä mitiä messutuotteet pitäisi saapua tänään kotiin, eli muutaman yö hinnoittelua ja avot messut on hanskassa. Eilen saapui ihana lähetys tsekkiläisiä puuhelmiä ja tottakai sateenkaaren väreissä. Oikeita karkkeja, odotan innolla että pääsen niitä pussittamaan ja tarkistamaan onko laatu oikeasti niin hyvä miltä se näytti pussin päältä.

Eilen tein tilauksen lasisia riipuksia ja kiloja kertyi näille kauneuksille vain 35kg eli kohta on taas näitä myynnissä. Kaikki eivät jää kotiin vaan lähtevät maailmalle mutta odotan näitä jo innolla.

Niin sain rutistua meille paikan jyväskylän kädentaito messuille, joten siellä tapaamme huhtikuun puolessa välissä ;)

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kiirettä pittää

Huh huh lahden messuilta selvitty, ajatukset jo seinäjoella ja maanantaina diilataan jos saisin peruutuspaikan eräiltä toisilta messuilta. Olen paperisotaa harrastanut viimoiset 2 viikkoa  ja vielä olisi viimoinen viilaus ja niistä pääsisi taas hetkeksi.

Palataan hiukan lahden messuille:
Ihmisiä kävi mukavasti ja ajatuksia sai vaihdella eri ihmisten kanssa. Oli mukava käydä tutustumassa myös muiden pöytiin ja ihailla kaikkia herkkuja. Varsinkin helmimeren puuhelmet, olisin voinut ilomielin napata kaikkia värejä kaulaani roikkumaan <3

Päivät ovat tietysti raskaat kun perjantaina laitettiin paikka kuntoon johon upposi 2-3 tuntia, lauantaina liikkeelle lähdettiin 7.00 ja takaisin hotellilla oltiin ruokailujen jälkeen 18.00. Sunnuntaina se alkoi varmaan näkymään jo meidän pöydässä että reissumiehet rähjääntyvät ja ainakin juttu lensi vauhdikkaammin ;)

Sunnuntaina parkkeerasin auton kentän reunaan, kohtaan jossa oli vähän jäätä. Kun aloimme pakata tavaroita autoon niin huomasimme että auton peräpää oli liikkunut päivän aikana 15cm alaspäin. Oletan ettei se osunut viereiseen autoon, ainakin auto oli siitä lähtenyt ja meidänkään autossa ei jälkiä ollut.

Nyt hiukan jännittelen saanko 28kg messutavaraa ennen seinäjoen messuja kotiin vai joudunko irrottamaan myyntihelmet verkkokaupasta. Joten nyt kaikki peukalot pystyyn että kerrankin kuriiri olisi ajoissa suomessa.

Eli ensi perjaina otamme nokan kohti seinäjokea ja saavumme matkalta sunnuntaina jolloin esikkoni täyttää 4vuotta.


torstai 15. maaliskuuta 2012

Hui

Noniin se olisi sitten viimonen yö kotona ennen koitosta. Huomenna iltapäivällä suuntaamme lahteen ja laitamme myyntipöydän kuntoon. Lauantaina sitten messut aukenevat.
Olin vielä tänään kelo 20.00 ihan rauhallisin mielin että joo kaikki on pakattu mutta taas iski viimehetken paniikki ja täällä laputetaan ja lapataan tavaraa kassiin. Täytyyhän nyt vähän sitä sun tätä olla jos joku tarvitsee ;)

Mutta olemme hyvällä mallilla ja odotankin huomista jo ihan innolla. Toivon että näen paljon tuttuja kasvoja ja tutustun uusiin. Ymmärtääkseni tällä kertaa pitäisi tulla enemmän myyjiä kuin vuosi sitten joten asiakkailla on hyvät apajat tiedossa.

Vielä viime hetken panikoinnit ja huomista odottaen.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Jännää

Tänään on jännä päivä, lähden illalla katsomaan yhtä potentiaalista liiketilaa. Sitä luulisi että liiketilan hankinta käy noin vain mutta ei se niin mene. Tätä olen katsellut jo pidempään ja nyt kun tuli muutoksia elämän käänteisiin niin rohkaistuin menemään ihan paikan päälle. Edellinen potentiaalinen tila oli katastrofi ja siitä jäi vähän huono maku suuhun. Niimpä pidin pienen tauon etsimisessä.

Tällä kertaa odotukset eivät ole korkealla mutta illalla sen näkee sitten...

Vähän ajatukset jo seikkailevat kursseissa, liiketilan sisustuksessa jah jah muutossa kenties juuri tähän liiketilaa. Olen aina vähän liian toiveikas ;)

maanantai 12. maaliskuuta 2012

*Hyrrr*

Hyrr... pihalla tulee niin navakasti että saa pelätä tuon tuosta ikkunan holahtavan syliin. Vanhassa omakotitalossa on ilkeä asua kun luonto mullistelee, tai no minä en ainakaan tykkää tuulen huminasta saatika sateen ropinasta. Tuulesta saa pelkää että viereinen mänty kaatuu auton päälle ja sateesta että se tulee katosta lävitse :D   Kylläh olen ehkä hieman herkkä kaikille äänille...

Eilen oli arvonta jossa voittona oli 4lippua Askartelumeri tapahtumaan. Keksin hyvän idean tuntia aikaisemmin, kirjoitan nimet valmiiksi ja oikein numeroin ne niin voin käyttää papereissa lyhenteitä...
Niin no siinä sitten istuin tunnin ja kirjoitin lappuja samaan tahtiin kun tuli tykkääjiä. Puolentunnin jälkeen tajusin että ne numeropaikat muuten vaihtuvat mitä enemmän tulee tykkääjiä joten ei kun KAIKKI nimet uusiksi.  Kyllä aina nämä hyvät ideat eivät ole niiiin hyviä.

 Yritän kovasti herätä tähän kuukauteen mutta elän vieläkin jossain ihan muualla. Perjantaina pitäisi laittaa nokkakohti lahtea mutta en ole vielä edes kunnolla aloittanut järjestämistä. Tänään tuli vielä paketti korunosia ja riipuksia niin täytyyhän niitä vähän lisätä kauppaan... Kivihelmetkin kyllä odottelevat vielä laittoa.

Varasin tänään paikan Outokummun kivimessuilta joten sinne sitten heinäkuussa.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Maiskis

Istahdin koneelle kun ovelta kuului napakka koputus. Luulin että mies siellä koputtelee kun ei jaksa ovea avaimilla avata. Yllätys oli suuri kun oven takana oli postitäti paketin kanssa.

Juuri ehdin aamulla miettiä että eikö viikonlopuksi kerennyt mikään toimitus mutta yllättäjähän se siellä <3
Mitä sieltä tuli? no vähän näytteitä
                                        Hiukkasen 8mm kivihelmiä.
                                        Kuva ei tee oikeutta mutta nuo väritykset <3
                        Näitä tilasin viime messuille ja olivat niin positiivinen yllätys että piti niitä kauppaankin saada.
                            Kesto suosikki sininen kultakivi
                                 Muistinpa tilausta tehdessä että tästä tukusta saa myös makeanvedenhelmiä.
                           Säröakaatti. Joku siinä iskee minuun <3

Kuvat otin samalla kun pengoin laatikkoa lävitse joten kun myyntiin tulevat niin saavat asianmukaiset kuvatkin ;)

Ooh kivihelmien tilaaminen on tylsää mutta kun ne saa kouraan niin olen aina aivan myyty.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Hopeoitu vai hopeanvärinen

Olen käyttänyt kahta tukkua tilatessani lukkoja ja korunosia. Lempi tukustani ei ole saanut hopeoituja vain hopeanvärisiä mikä on ollut takaisku. Mutta nyt he olivat saaneet varastoon myös hopeoituja, joten tämäkin ongelma on haudattu.

Viime kesänä tein monen monta tuntia töitä että löysin mustia korunosia Eu maasta ja järkevään hintaan. Viimein tein löydon ja sain näitä varastoon.
Yösyötön aikana lueskelen yleensä kännykkää jotta en nukahtaisi ja huomasin että olin saanut mailin. Mitäs muuta kun tämä tukku ilmoitti lopettavansa. Eipä ollut siitä löydöstä siis pitkää iloa :/  Nyt vaan sama projekti pitää aloittaa alusta...

Pieni toive elää että ensi kesänä pääsisin helmimessuille saksaan tutustumaan tukkureihin. Tietysti myös yhdysvalloissa olisi messuja vaikka muille jakaa mutta yksin matkatessa pysyn Eu:n sisäpuolella. Viime joulukuussa oli tarkoitus lähteä tsekkeihin mutta tuli  mutkia matkaan tai sanotaanko vauvoja ;) Täytyy tämäkin matka siis siirtää.

Hyvää Naistenpäivää!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Tärkeitä asioita

Haluan hieman mainostaa, moni tietää jo tarinan mutta itse koulukiusattuna koen asian tärkeänä:


http://enkelielisa.vuodatus.net/

Harrastuksen kautta tiedän/tunnen kirjoittajan ja olen seurannut Elisan tarinaa ihan alusta asti.   Vaikka et olisi ollut koulukiusattu tai koulukiusaaja suosittelen kuitenkin tutustumaan. Se voi olla sinun lapsesi, siskosi lapsi joka voi joutua käymään samaa lävitse.

Maailma tarvitsee enemmän rakkautta ja vähemmän vihaa.
 


Kupla

Olen keskittynyt tuote tilauksissa täydentämään valikoimaa muovihelmissä jne. Järjestelin lasihelmiä ja istuiduin työkoneelle kun tajusin että kato on käynyt. En ole ollenkaan huomannut että lasihelmi varasto on vajennut ihan huomattavasti mutta tänään korjasin asian ja toivottavasti saamme nopeasti tuotteet perille.

Ajatukset alkaa pikkuhiljaa olemaan lahden messuilla, onneksi tällä kertaa ei ole niin paljoa tekemistä. Olen periaatteessa jo inventoinut että mitä jäi vajaaksi viime messuilla ja nyt sitten täydennetään niitä.

Päivät ovat juosseet ihan hirvittävää vauhtia, tänään tulostelin pakkauslähetteitä ja tajusin että olemme jo aika pitkällä tätä kuuta. Sinänsä siis pitkällä kun itse elän vielä sitä toista päivää.

Toivon että saisin tällä viikolla kivihelmet kotiin tullista, kylläkin tullausvauhti ei ole päätä huimaava joten voi huonolla tuurilla mennä ensi viikolle.

Onneksi pihalla paistaa aurinko <3